Ohi on!

Eilen kaikuivat jälleen yhden abisukupolven ”Ohi on!” –huudot kuorma-autojen lavoilta. Voi kunpa tietäisitte, te iloanne eilen juhlistaneet ja tänään päänsärystä kärsivät ihanan nuoret ja optimistiset abiturientit, että nyt se elämä vasta alkaa teilläkin eikä todellakaan aina ruusuisena. Mutta mitä turhia pelottelemaan, itse ainakin nautin sydämestäni aikoinaan koulun loppumisesta: kuuden vuoden piina päättyi (vaikka ei lukio enää niin kamalaa aikaa ollut kuin yläaste). Oli vain jotenkin pelottava se hetki, kun yo-juhlat oli juhlittu ja lomat vietetty ja tajusin, että siinä meni elämäni viimeinen pitkä kesäloma… ainakin ennen eläkepäiviä. Aika on ilmeisesti hieman kyllä kullannut muistoja, koska työpaikan ikkunasta penkkarikulkueen nähdessäni läikähti sisälläni jotakin nostalgiaa muistuttavaa.

Sattumoisin penkkareiden kanssa samalle päivälle osui tänä vuonna ystävänpäivä, tuo teennäisen kaupallisuuden perikuva, pakollisen lässyttämisen ja vaaleanpunaisten enkeleiden riemuvoitto. Alkuviikosta Pääkaupungissa käväistessäni joka puolella mainostettiin erilaisia tuotteita ystävänpäivälahjoiksi: lämmin neule miehelle, uusi tuoksu naiselle, lapsille vaikka mitä ihanankamalaa ja tietysti ennen kaikkea paljon turhaa krääsää ihan kaikille. Kyllä pisti ihmetyttämään. Onko meille tekemällä tehty toinen joulu keskelle helmikuuta? Ystävänpäivähän ei todellakaan kuulu minkäänlaisena pitkänä perinteenä suomalaiseen kulttuuriin. Itse jouduin nuorempana ottamaan asiasta selvää tietosanakirjojen kautta (aivan, ei mitään googlailua…), kun ihmettelin ameriikankielestä käännettyjen nuortenkirjojen Valentinenpäivää. Sitten sopivasti laman kynnyksellä kauppiaat keksivät, että Suomessakin täytyy juhlia lahjojen voimin tuota tänne kuulumatonta perinnettä. (Ilmeisesti ensimmäiset ystävänpäivän Suomeen korttimyynnin kautta lanseeranneet tahot olivat kyllä Sydänyhdistys ja Punainen Risti, valitettavasti kaupan ala nopeasti muutti sinänsä kauniin ajatuksen ystävien muistamisesta uudeksi ”pakolliseksi” kulutusjuhlaksi.) Ja niin oli joka helmikuuhun erottamattomasti liittyvä imelän vaaleanpunainen myynninkohotuskampanja vakiintunut tänne pohjolan perukoillekin. Nöyryyttävä niille, jotka eivät omista vaaleanpunaisista minipehmoelukoista pitäviä ystäviä eivätkä edes ketään, joka toisi kukkia. Onneksi ystävänpäivänkin suhteen voi huokaista helpottuneena: ”Ohi on.” Ainakin vuodeksi.