Minä ja tämä blogini

Olen auttamatta jälkijättöinen tässä tietoyhteiskunnassa. Kun muut jo lopettavat blogejaan, koska bloggaaminen mielletään vanhanaikaiseksi, minä vasta aloitan. Ei se haittaa, itsellenihän minä tätä kirjoitan. Ajattelin asiaa jonkin aikaa pohdittuani, että tämä saattaisi olla hyvä tapa jäsennellä sekavia ajatuksiani. Perinteinen päiväkirja ei minulla toimi, olenhan jo kuusivuotiaasta aloittanut päiväkirjan pitämisen yhä uudestaan, mutta lopettanut aina jo muutamassa kuukaudessa. Päiväkirjaahan ei lähtökohtaisestikaan ole tarkoitettu muiden luettavaksi, siinä ongelmani. En oleta, että tätäkään joku lisäkseni lukee, mutta se mahdollisuus on kuitenkin teoriassa olemassa.

Blogini nimeksi tuli Kuoren alla, loppusuoralla valinnassa oli myös Pinnan alla, mutta kuori tuntui turvallisemmalta, jotenkin paremmin suojaavalta - minun mielestäni, joku suomen kielen maisteri saattaisi olla asiasta eri mieltä. Minä koen sanat tunteina, tai ainakin tunteita herättävinä. Siksi lingvistin uranikin katkesi ennen kuin edes pääsi kunnolla vauhtiin…en osannut kiinnostua sanoista tai kielestä analyyttisesti ja järkiperäisesti. Tunteita ne ovat, jotka sanojen herättäminä kuohuvat, kiehuvat, pulppuavat ja porisevat siellä kuoren alla. Tunteita, jotka on vangittu tyynen ja tasaisen kuoren alle. Tunteita, joita en ole päästänyt esille kuin erittäin harvoin viimeiseen lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Siitä blogini nimi.
Varmasti tässäkin blogissa tulee olemaan enemmän havainnointia ulkomaailmasta kuin omia tunteitani, ainakin aluksi. Olenhan ikuinen tarkkailija, katselen maailmaa ulkopuolisen näkökulmasta. Haluaisin kuitenkin päästä itse mukaan. Haluaisin antaa myös tunteilleni vallan. Haluaisin olla mukana elämässä. Ehkä vielä joskus uskallankin. Jos vain keksin, kuka minä oikein olen.

Vähän päälle kolmenkymmenen, nainen, hetero, akateemisesti koulutettu, kotoisin pääkaupunkiseudulta. Ahkera, tunnollinen ja luotettava (työkavereiden mielestä), iloinen ja helposti lähestyttävä (satunnaisten tuttavien mielestä), hauska ja hyväntuulinen (kavereiden mielestä), pohdiskeleva ja solidaarinen (ystävien mielestä), sanavalmis ja nokkela (keskusteluissa ja väittelyissä), hallittu ja tasainen (turhan useiden mielestä), vahva ja varma (kaikkien mielestä). Tuollainen siis olen ulkomaailman silmissä. Sen tyynen kuoren alla olen kuitenkin heikko ja epävarma itsestäni, alakuloinen ja onneton. En tietenkään aina, toki olen välillä myös onnellinen ja oikeasti hyväntuulinen. Tuntuu kuitenkin pahalta kuulla jatkuvasti olevansa niin onnellisessa asemassa, koska minulla ei ole mitään huolia, kun oikeastaan tekisi vain mieli huutaa ja parkua. Omapahan on vikani, itse ne tunteeni olen piilottanut jonnekin syvälle, vaikkei se ollutkaan tahallinen ja muista riippumaton teko.

Moni on sanonut blogin olevan hyvä tapa purkaa itseään tietyissä elämänvaiheissa. Minä haluan päästä eroon möröistäni ja saada taas tuntumaa kirjoittamiseen. Ehkä tämä on oikea väylä aikeideni toteuttamiseen, ehkä ei. Aika sen näyttää, joka tapauksessa kokeilen nyt tätä konstia.