Moraalisia omantunnonkysymyksiä

Tänä aamuna jälleen, kuten kaikkina muinakin aamuina tällä viikolla, tunsin bussissa Länsiväylällä istuessani ja matelevaa henkilöautojonoa katsellessani suorastaan sadistista mielihyvää, koska minun kulkuvälineeni oli huomattavasti nopeampi kuin nuo useimmiten tasan yhtä henkilöä kuljettavat nelipyöräiset. Teki mieli vilkutella vahingoniloisena bussin ikkunasta, kun se kiisi pitkin bussikaistaa kohti Pääkaupunkia.

Tuo tunne herätti kysymyksen: saako toisten vahingosta nauttia? Tähän sanoisin, että saa, jos vahinko on valintakysymys ja aiheuttaa haittaa koko maailmalle turhien päästöjen muodossa. Useimmat noista yksikseen kaasuttelijoista nimittäin pääsisivät yhtä helposti ja nopeammin töihin bussin kyydissä.

Moraalisia pohdin myös viikonloppuna, kun olin ison mukavan porukan kanssa viettämässä viikonloppua meren äärellä. Illalla istuimme pitkään soittamassa (ne soittivat, jotka osasivat) ja laulamassa (jopa minä lauloin). Oikein vanha kunnon nuotiopiiritunnelma, vaikka sisällä olimmekin. Illan kääntyessä yöksi yksi toisensa jälkeen lähti nukkumaan. Lopulta meitä ei enää ollut kovin montaa ja jutut olivat tilanteelle tyypilliseen tapaan melko levottomia, mutta kuitenkin kovin viattomia. Omalta osaltani ilta päättyi pitkään halaukseen, jossa en nähnyt mitään pahaa. Jälkeenpäin vain olen kuullut mitä oudoimpia vihjailuja.

Tässä kohden kysymys kuuluu: saako perheellistä tuttavaa halata pitkään, jos kumpikin yksinkertaisesti tarvitsee hetken inhimillistä tukea? Oma vastaukseni on (tietenkin) tähänkin kysymykseen kyllä. En näe asiassa mitään pahaa. Onhan nyt menty jo aika pitkälle, jos kaikenlainen koskettaminen on kielletty. Joskus tekee hyvää nojata hetki johonkuhun toiseen, ilman ajatustakaan mistään muusta. Jokainen tarvitsee joskus tukea ja toisinaan on hyväkin, että sen saa joltain muulta kuin niiltä ihan läheisiltä. Ihan kuten joskus on helpompi puhua vieraalle vaikeista asioista.

Koko viikon olen myös saanut kuulla kummastusta siitä, etten ole tällä hetkellä töissä. Kaikki paitsi jotkut samankaltaisessa tilanteessa olevat ystäväni ovat reagoineet aika kauhistuneesti, kun olen sanonut, että olen tosin jo lopettanut työt, mutta alan työstää graduani vasta kunnallisvaalien jälkeen. Ihan kuin olisin oikea pinnari, kun "vain" suoritan yhtä kielikurssia ja kirjoitan muutamia esseitä seuraavien neljän viikon aikana!

Nyt kysymys kuuluu. Saako joskus huilata? Ja vastaukseni on: kyllä saa. Koko ikäni olen paiskonut töitä vuorotta, usein useampaa työtä yhtä aikaa. Myös käytännössä koko opiskeluaikani olen ollut töissä. En edes muista milloin viimeksi olisin pitänyt kunnon lomaa ilman mitään tentti- tai esseepaineita! Nyt aion nauttia vähän aikaa vapaudestani päättää aikatauluistani itse. Suokaa te muutkin se minulle! Hiiteen luterilainen työmoraali, ainakin vähäksi aikaa.

Ja näin olen puhunut omatuntoni puhtaaksi myös siitä, että lopetin opiskelun tänään jo aikaisemmin ja tulin pesemän pyykkiä. Ugh, olen puhunut.