Deadlinen uhka niskassa

On edelleen niin rauhallista. Jo pitkäperjantaista, siis toissaillasta, asti olen ihmetellyt kaupungin hiljaisuutta. Tuo kotini ohitse kulkeva yleensä niin vilkkaasti liikennöity tie on kuin jouluna ja kerrostalojen ikkunat ovat pimeinä. Eilen oli myös rauhallista, jopa ruokakaupassa sai kaikessa rauhassa suorittaa ostoksensa. Ilmeisesti pääsiäisvapaan hyödyntäminen matkustamiseen alkaa olla yhä yleisempää. Täällä kaupungissa ainakin on juhannusmainen tunne: missään ei näy ristisielua…

Mielelläni olisin itsekin häipynyt mökille pariksi päiväksi rentoutumaan, kutsukin oli voimassa, mutta aikatauluni kielsi kaiken rentoutumisen ajattelemisenkin. Tämä itselleni erittäin epämiellyttävä ja rasittava paha tapa hoitaa kaikki kirjoitustyöt vain hieman ennen deadlinea aiheutti sen, että saan viettää pääsiäisen neljän päivän vapaaputken tiiviisti tietokoneen ääressä naputtelemassa seminaarityötä, joka on pakko vetää hatusta, kun ei ole muka ehtinyt suunnitella sitä aiemmin ja tehdä alustavia tutkimuksia. On se sitten outoa, että vaikka olen lokakuusta lähtien tiennyt työstä (no joo, oikeastaan seminaariin ilmoittautumisesta lähtien eli viime toukokuusta) ja marraskuun lopusta asti on tarkka palautuspäiväkin ollut tiedossa, en osaa aloittaa työtä ennen kuin puolitoista viikkoa ennen deadlinea. Aina sama juttu, osaan aloittaa kirjoittamisen vasta pakon edessä, vaikka tiedän, että se olisi väljemmällä aikataululla hurjan paljon helpompaa. Ei voi mitään, pakko yrittää saada työ nyt tehtyä. Enpä toisaalta ole vielä koskaan palauttanut mitään liian myöhään, joten ehkä tämäkin tästä vielä valmistuu, vaikka tekstin laadusta en voikaan mennä takuuseen.

Pahana hidasteena kirjoitustyölle on tietenkin kokopäiväinen työnteko. Siksi olin ajatellut saada työn jo aika hyvään vaiheeseen nyt pääsiäisen aikana. Ikävä kyllä kirjasto sulki torstaina ovensa jo neljältä enkä ehtinyt siis enää töiden jälkeen hakea varaamiani kirjoja. Ilman tuota materiaalia en pääse kovinkaan pitkälle. Ehkä voin saada puolet kirjoitettua ilman niitä muutamia keskeisiä kirjoja. Täytyy sitten tehdä loppu ilta- ja yötyönä ensi viikolla ja viikonloppuna. Ajatus ei innosta, mutta omapahan on vikani. Kaiken huipuksi olen ilmeisesti tulossa kipeäksi, joten voi olla, etten huomennakaan ole luovimmillani…