tiistai 6. tammikuuta 2009

Elonmerkki

Elonmerkki itselleni siis...itsellenihän tätä kirjoitan enkä edes yritä saada tekstille lukijoita. Jos joku vahingossa lukaisee niin tiedoksi vaan, että täällä ollaan edelleen, vaikka tauko onkin venähtänyt pitkäksi.

Olen viimeisten parin kuukauden ajan erilaisista syistä johtuen pähkäillyt tämän nettipäiväkirjanani toimivan blogin lopettamisen ja jatkamisen välillä. Ensinnäkin saattaa olla, että perustan osittain noista edellämainituista erilaisista syistä johtuen ihan omalla nimellä kirjoitettavan blogin. Toiseksi taas olen nyt sitten ihan oikeasti miettinyt jopa neuleblogin perustamista. Kun joskus tekee mieli noista käsitöistä puhua eikä lähipiiristäni kukaan ymmärrä niiden päälle. Joka tapauksessa olen nyt päättänyt pitää tätä yllä, edelleen ihan anonyymisti ja vain itselleni, koska joskus täytyy saada purkaa ajatuksiaan ilman, että miettii mitä muut niistä tuumaavat. Neuleet tulkoon toiseen blogiin, anonyymisti ja samalla nimimerkillä. Jos siitä nimellä pidettävästä tulee totta, en siitä täällä kerro... Ajatuksistanihan vielä saattaisinkin kertoa ihan omana itsenäni, mutta tunteista en ikinä! Joten näillä eväillä jatketaan...joskus sitten, kun tuntuu siltä, että täytyy saada avautua.

Ei kommentteja: